Asiakasymmärrys

Eräs asiakaspolku Elisa Viihteen vuokraamossa

Asiakaspolku

Sateisena juhannuspäivänä mieleen juolahti katsoa kotimainen elokuva iänikuisen Netflixin sarjojen tuijottelun sijaan. Elisa Viihteen elokuvavuokraamosta löytyi Tommi Korpelan ja Elina Knihtilän tähdittämä Ruotsalainen hetki, vuonna 2014 ilmestynyt draama, jota ei muualla ollut tarjolla. Elokuvan vuokrausprosessi muodostui kuitenkin huomattavasti pidemmäksi kuin

Asiakkaiden osallistaminen asiakasymmärryksen kasvattajana

Asiakkaiden osallistaminen asiakasymmärryksen kasvattajana

Instanssin Camilla kirjoitti Cemblin blogiin siitä, millaisia hyötyjä asiakkaiden osallistaminen palveluiden kehittämiseen tuottaa yritykselle. Yksi niistä on asiakasymmärryksen kasvattaminen: Asiakkaita osallistamalla keräät samalla heistä arvokasta tietoa. Syvällinen ymmärrys juuri sinun asiakkaidesi taustoista, tarpeista ja toiveista on kullanarvoista tietoa kilpailluilla markkinoilla.

Asiakas – legenda jo eläessään

Asiakasmyytti

Olinpa kerran yrityksessä jossa minut perehdytettiin erääseen tuotekehitykseen liittyvään projektiin näin: ”meidän asiakkaat ei tykkää tästä ominaisuudesta, se täytyy muuttaa”. Tämä kuulosti minusta virkistävän asiakaslähtöiseltä. Perinteisestihän muutoksia perustellaan johtajien eikä asiakkaiden mielipiteillä. Parin päivän kuluttua kuulin kuitenkin taas täsmälleen saman

Uusia koulutuksia huhtikuussa!

Asiakasymmärrys koulutus

Instanssi järjestää huhtikuussa kaksi koulutusta: Syvennä asiakasymmärrystä 23.4.2015  klo 9-12 Aamupäivän aikana syvennymme siihen, miten perinteisten tutkimusmenetelmien ohella sosiaalinen media sekä data-analyysin välineet auttavat meitä ymmärtämään asiakkaan tarpeita entistä paremmin ja siten kehittämään parempaa asiakaskokemusta. Osanottajien tarpeiden mukaan käsittelemme keinoja

Tule tapaamaan Instanssia ja juttelemaan analytiikasta!

Instanssin Camilla Magnusson on lähiviikkoina tavattavissa Arctic15-startuptapahtumassa (27-28.5.2014) sekä Wakarun seminaarissa Asiakaskokemus ja ennakoiva analytiikka (2.6.2014)  jossa Camilla puhuu aiheesta Analytiikka suomalaisyritysten asiakasymmärryksen kasvattajana. Varaa tapaaminen Camillan kanssa Arctic15:een tästä: https://arctic15.meetin.gs/meet/camilla-magnusson/arctic15 Wakarun seminaarin ohjelma ja ilmoittautumiset: https://kurssit.wakaru.fi/event/index.php?e_hash=ec0c4eec276f743adb9c9c700acef84c  

Sanoista tekoihin – ennakoiva analytiikka ja tekstidata

Hyvän pelaajan tulee tunnetusti mennä sinne missä kiekko (tai asiakas) tulee seuraavaksi olemaan. Ennakoiva analytiikka helpottaa tämän paikan kohdentamista, ja eteenpäin katsomisessa auttaa erityisesti tekstimuotoinen data. Konkreettinen esimerkki tästä: väitöskirjaani sisältyy osuus, jossa tilastollisin menetelmin analysoin telealan toimijoiden osavuosikatsausten tekstiosuuksia